Nautin kovasti lukiessani Fay Weldonin Naispaholaisen elämästä ja
rakkauksista. Itse vietin varhaisteinivuoteni Catherine Cooksonin
romanssien parissa, joten niistä tutun käytöskaavan murtaminen oli
suorastaan virkistävää. Viime vuosina onkin kirjoitettu kiitettävästi
aiheesta, kuinka "kiltit tytöt" eivät pärjää. Toki kaikkien ihmisten on
hyvä pyrkiä elämään ihmisiksi, laittaa joskus jalosti oma etunsa syrjään
muiden eduksi eikä olla kaikessa vastahangassa. Kuitenkaan ei pidä olla
tyhmä ja jäädä toisten kynnysmatoksi.

Kunnollisesta kotirouvasta tulee naispaholainen, kun hänen miehensä
kutsuu häntä siksi. Hän on ollut mallikelpoinen vaimo ja äiti, leiponut
kakkuja ja hoitanut puutarhaa. Luontaiselle kömpelyydelleen hän ei ole
voinut mitään, mutta onpahan oikeasti tehnyt koko ajan parhaansa. Kun
hän on vienyt kiltteyden ja altruismin ääripäähänsä ja tulee silti
kutsutuksi naispaholaiseksi, jotain napsahtaa päässä. Hän haluaa
hyvitystä, kostoa ja menestystä. Ja ollessaan tarpeeksi häikäilemätön,
hän myös saa kaikkia niitä.

Perheen isä kuvittelee voivansa aloittaa elämänsä puhtaalta pöydältä,
niin että ex-vaimo hoitaisi lapset ja lemmikit. Mutta pullantuoksuinen
äiti tyrkkääkin pesueen isälle huollettavaksi, siirtyen uhrin asemasta
pahantekijäksi. Mitäpä julmempaa voisi äiti tehdä kuin hylätä lapsensa,
laittaa oman etunsa heidän edelleen? Tarina kuitenkin selventää, että
jokainen elää vain omaa elämäänsä, eikä marttyyrien panosta kukaan
kiittele, sillä heidät otetaan itsestäänselvyyksinä. 

Naispaholainen mukautuu koventuneisiin ihanteisiin: kun ulkonäkö ja raha
kerran ovat menestyksen mittari, niin hankitaan sitten niitä! Hän näkee
bisnesraon siellä, missä muut ovat nähneet vain yli-ikäisiä
rouvasihmisiä, ja pian rahapyörät lähtevät pyörimään. Vilppiä ei vältetä
ja rikos kannattaa. Lääketieteen kehityksen voimavaroja on tuhlattu
kauneusleikkausten kehittelyyn, joten otetaanpa niistä sitten kaikki
irti! Frankensteinin luomisprosessi tulee mieleen, niin perusteellisesti
rouva laitetaan uuteen muottiin.

Weldon ei sorru ryppyotsaiseen feminismipaasaukseen, vaan höykyttää
yhtälaisesti lesbofeministejäkin. Kirjassa saa kyytiä myöskin
amerikkalaisen yhteiskunnan kaksinaismoralistinen suhtautuminen papin
aamenen jälkeiseen avio-arkeen, jossa miehen syrjähyppyjä katsellaan
sormien välistä, mutta vaimolta ei sellasia voitaisi kuvitellakaan.
Ilkunnan kohteeksi joutuu koko sunnuntaikirkkoinen arvomaailma, jossa
vanhukset dumpataan laitoksiin ja oikeudessa pärjäävät parhaat näyttelijät.

Naispaholainen ei jää passiivisesti huokailemaan menetetyn rakkautensa
perään, vaan laittaa kaikkensa peliin saadakseen takaisin haluamansa.
Toki herää kysymys, eikö olisi ollut kaikkien kannalta helpompaa, jos
mies olisi alunperinkin arvostanut vaimoaan? Ehkä, mutta kun kerran ei,
niin parempi olla oman onnensa seppä ja tilata se mitä haluaa.