Ajatus kepeydestä yhdistyy protestanttisesti kasvatetuissa mielissämme helposti kevytkenkäisyyteen, haihatteluun ja vastuuttomuuteen. Mutta entäpä jos vaihdetaankin näkökulmaa, ja lähestytään asiaa sen vastakohdan kautta -kuolemanvakavasti? ;)

Kun ihminen suhtautuu asiaansa - vaikkapa rauhaan - kuolemanvakavasti, saattaa hän ensin olla valmis kuolemaan rauhan puolesta ja lopulta jopa tappamaan sen puolesta.

Kuolemanvakava asenne mihin tahansa asiaan voi johtaa aggressiivisuuteen, joka monesti ilmenee mitä pienimmissä asioissa. Tiedäthän ihmistyypin, joka vihaisesti puhkuen änkeää istumaan laukkusi päälle puolityhjässä bussissa, mulkoilee sinua kuin halpaa makkaraa maksaessasi kolikoilla tai kulkee väenpaljoudessa kyynärpäät ojossa suu tiukaksi viivaksi puristettuna sillä hänellä on kamalan tärkeä kiire, niin tärkeä ettei hymyyn tai tahattoman tönäisyn pahoitteluun kerta kaikkiaan ole aikaa. 

Kuolemanvakava asenne on kovin joustamaton. Se ei ole kiinnostunut kuuntelemaan saati harkitsemaan muita näkökulmia tai vaihtoehtoja. Tehokkaasti ja tarmokkaasti se painaa suu vaahdossa ennaltamääriteltyyn suuntaan ottamatta huomioon maailman monikollisuutta, kuluttaen itsensä loppuun ennen kuin tajuaa joustaa ja antaa leikkimielisyydelle jälleen vallan. 

Huoleton teini vastaa kaikkeen "Entä sitten?" ja saa aikuiset raivoihinsa näsäviisaudellaan. Mutta entä sitten? Tunnolliset ja uutterat puurtajat ovat suorastaan mielissään jos koulussa oppilailla ei ole hauskaa, sillä "onhan töihinkin pakko mennä ja elämän realiteetit on nyt vaan hyväksyttävä!" Ei heilläkään ollut koulussa hauskaa eikä heitäkään hemmoteltu kaikella sillä materialla mitä nykynuoriso pitää itsestäänselvyytenä, joten eiköhän ole jo korkea aika oppia ettei koulun - saati elämän - ole tarkoituskaan olla mikään Linnanmäki!

Mutta mihin unohtui unelmointi? Mitä tapahtui armolle ja lähimmäisenrakkaudelle? Kovien arvojen vakava maailma on pelottava paikka elää. (Ja sen näkee, jollei lähempää niin uutisissa nuorten raaistuvasta väkivallasta. Siksipä minun idolini onkin kolmivuotias tiikeripoika joka kumoon kaaduttuaan pomppaa salamana ylös ja huutaa "Ei haittaa!" Osaisivatpa isommatkin välillä suhtautua niin että mukkelis makkelis, näin nyt kävi, mutta "Ei haittaa!" ja leveä hymy päälle - kaatuminen on näet hassua...) Kas ihan niin kuin ilo olisi jotakin ylimääräistä, pieni plussa sitten kun kaikki tärkeämmät asiat on hoidettu ensin kuntoon. Höpö höpö sanon minä! Ja jos suorituskeskeisyys on ainoa päähän mahtuva asia, voi olla silmät avaavaa kokea kuinka paljon saa aikaan keskittyessään itselleen olennaisimpaan - siihen mihin haluaakin keskittyä - voiden siten unohtaa ajankulun ihanassa flow'ssa.

Aina kaikki ei mene suunnitelmien mukaan, mutta silti mitään kamalaa ei tapahdu. Ja jos tapahtuukin, ei kuolemanvakava suhtautuminen vastoinkäymisiin suinkaan helpota niitä. Kärsimys ja kuolema ovat osa elämää ja buddhalaisessa ajattelussa ne pyritään hyväksymään. Antaa tuulimyllyjen pyöriä vaan, ja silloin kuin se ei ole mieleen, lienee järkevämpiäkin strategioita kuin miekka ojossa päin puskeminen... 

Kriisissä ihminen joutuu vastatusten oman itsensä ja omien valintojensa kanssa. Välillä on tarpeen punnita uudelleen omaa elämisen tapaansa ja suhtautumistaan niin itsensä kuin muihinkin.

Mutta jatkuvasti omaa sisintään ei ole hedelmällistä kyseenalaistaa. On hyvä ottaa muiden näkemykset huomioon, kuunnella ja pohtia kaikennäköisiä vaihtoehtoja, avoimena ja ennakkoluulottomana. Asioille kannattaa antaa mahdollisuus, piileehään maailman rikkaus nimenomaan sen monikollisuudessa... Uskallus avautua täysin päinvastaisinakin pitämilleen asioille voi synnyttää ennalta-arvaamattomia kokemuksia ja laajentaa tajuntaa kohti ihmisten perimmäistä ykseyttä. Silti aikansa kypsyteltyään voi jostakin olla jälleen varma, eikä oma itse ja identiteetti ole enää tuuliajolla ja hakusessa - eikä siten ollen myöskään uhattuna.

Huumori on kevyt kosketus elämään ja huolettomuus voimavara, joka kumpuaa kepeydestä ja itsevarmuudesta, lapsen kaltaisesta leikkisästä suhtautumisesta. Joten antaa hevosen murehtia, sillä on isompi pää... (Ja entä sitten jos se jättää tuo sille sälyttämämme velvollisuuden hoitamatta? Lakkaako maailma kenties pyörimästä..? Niin tai näin, minäpä keskityn nyt kuuntelemaan Raappanan Lintsari Anthemia ja olisikohan sitten pleikkarin pelaamisen vuoro vai kenties pari jaksoa Simpsoneita? Hmm hmm, elämä on vaikeita valintoja täynnä!) 

 

Minulla on ystävä jonka nimi on Mimosa. Mimosa on toipumassa burn outista ja siksi nyt on tärkeää ottaa ihan rauhallisesti. Niinpä minun ei ehkä tulekaan vaatia Mimosalta nyt yhtään enempää. Voin luottaa siihen, että Mimosa on innostunut monista asioista ja saa kaikenlaista aikaiseksi. Mimosalla taitaa olla tarkkaavaisuushäiriö mutta ei se haittaa. Pitää vaan taata tytölle riittävä työrauha tärkeimpiin ja rakkaimpiin puuhiin, ja tyttöhän taas hihkuu innosta toinen toistaan jännempien projektien lumoissa.

Mimosa halusi olla suuri joogi mutta huomasikin olevansa ihan vaan pieni ihminen. Mimosa taisi suhtautua tähän koko henkiseen etsintäänsä hitusen liian vakavasti. Mimosa on ennenkin etsiskellyt itseään lahkoja myöten, ja siksi varmaan kestikin tajuta ettei astangajooga ole lahko. Että vaikka guruji Shri K. Pattabhi Jois opetti heräämään kuutena aamuna viikossa kukonlaulun aikaan tekemään intensiivinen puolentoista tunnin joogaharjoitus ja elämään absolutistina kasvissyöjänä, on Mimosa kuitenkin ihan tavallinen länkkärityttö. Ei Mimosan elämän tarkoitus piile valaistumisessa ja jälleensyntymisten samsarasta vapautumisessa; Mimosan elämän tarkoitus on kukoistaa ja luoda kukoistusta. Toisin sanoen vähentää vitutuksen määrää maailmasta.

Joten siksipä Mimosan on hyvä miettiä, mikä on Mimosan oma näkemys asioista. Kun kukaan muu ei kuitenkaan voi ottaa vastuuta Mimosan elämästä ja onnellisuudesta, pitänee löytää se hiljainen kuiskaus ja aavistus, luottaa vaistoon ja intuitioon: tämä on minun tasapainoni. Tämän verran tilaa minä tarvitsen maailmasta. Ahimsa, väkivallaton suhtautuminen, tulee ulottaa myös itseen.

Sillä Mimosakin on oikein hyvä tyttö. Maailman ihanin tyttö, sanoo rakas. Ei siellä sisällä piile mitään demonia jota tulisi kurittaa ja laittaa ruotuun jatkuvasti. Mimosalla on tapahtunut niin paljon niin kokonaisvaltaisia muutoksia elämässä suhteellisen lyhyessä ajassa, että nyt voi olla ennen kaikkea aika sulatella. Makustella. Pohdiskella.

Välillä pitää jättää tilaa myös ei-tietämiselle. 
Välillä on tarpeen kuunnella itseään ja ystävystyä sen pienen ihmisen kanssa uudelleen. 

Sillä Mimosahan on ranskanopettaja: totta kai tyttö saa nauttia hyvistä viineistä ja juustoista ja suklaista, on maailmassa muutakin kuin Intia! Ja jos joskus on sellainen päivä, että on mieluummin fleksitaristi kuin vegetaristi, voi se ilahduttaa isäntää tai emäntää joka on vaivalla laittanut pöydän koreaksi. Kolikolla on aina kaksi puolta, eikä siinä auttane kuin kuunnella oman sydämensä ääntä.

Astangajooga on toki valtava siunaus pimeidenkin jaksojen keskellä: se antaa elämälle struktuuria. Samat, syvän ujjay-hengityksen tahdissa tehdyt liikkeet kerta toisensa jälkeen: on olemassa myös asioita, jotka pysyvät. Jooga on kallio, jolla seistä, jooga auttaa kohtaamaan itsen juuri siinä missä itse tänään sijaitsee. Kaikki ei ole käänneltävissä ja väänneltävissä ja manipuloitavissa: joogaan voi luottaa.

Tavoitteena on tulla takaisin tähän hetkeen, olemaan läsnä hengittäen sisään, hengittäen ulos, ja sehän meiltä sujuukin jo vallan mainiosti, eikö totta? Kun keho ja mieli rauhoittuvat, voi ihan itse päättää, mihin siinä tyynessä mielentilassa haluaa ryhtyä, ja minä kyllä tiedän että Mimosassa on muitakin puolia kuin halu hiljentyä..!

Mimosan mielestä kaikki on lähtökohtaisesti kiinnostavaa: Mimosa tykkää pelata ja leikkiä, tanssia ja laulaa, lukea ja kirjoittaa, kokata ja järjestää juhlia. Mutta Mimosalle se malttaminen on aina kaikken hankalinta. Tyttö kun ei meinaa pysyä nahoissaan kun on riemu ja puheripuli. Oho.

Tyttö, joogasta ei varmaan enää tarvitse kantaa huolta. Sinä olet päässyt jo kovin pitkälle. Olet saanut 2 välilevynpullistumaa selästä parannettua, laihtunut roimasti ja ennen kaikkea tullut luotettavammaksi ihmiseksi.

Enää Mimosa ei ole holtittoman ailahtelevainen, epävakaa eikä aggressiivinen. Samasta tytöstäkö on kyse, joka ennen aina kännissä purki omia turhaumiaan puremalla eksää käteen? Ja tämä vaan paijasi päätä ja antoi Mimosan kasvaa omalla painollaan astetta aikuisemmaksi.

Jooga toimii, piste. Se tekee hyvää, tuntuu hyvältä ja tuo lämpimän kiitollisuudentunteen jonnekin tuohon rintalastan alle. Joten muistathan tyttö, että kivoja asioita ei kannata pilata itseltä! Mikä tahansa alkaa maistua puulta, jos sitä tekee hampaat irvessä - ja kuinka irvokkaalta tuo kuulostaakaan tässä yhteydessä! Tyttö jos sinä joskus haluat olla jooganopettaja, eiköhän kaikkein tärkeintä ole hiljentää vauhtia niin paljon, ettei öisin tarvitse kiristellä hampaita. On lepoa ja on leppoisaa, sinä olet ansainnut kyllä sen, älä tyttö lainkaan huoli.

Sillä tunteet tulevat kyllä sisältäpäin, kun on niiden aika. Halu joogata nousee luonnostaan, kun selkä alkaa muistutella itsestään muutaman taukopäivän jäljiltä. Kun mieli kaipaa kirkastusta.

Aina ei tarvitse mennä eteenpäin. 
Joskus on hyvä pysähtyä nauttimaan siitä mihin on tultu.

Sinä olet hienosti osoittanut kykeneväsi lahjomattomaan itsekuriin ja suunnattomaan sisukkuuteen. Mutta onko se todella tarpeen, koko ajan? Onko se hauskaa? Et sinä ole laiska, sinä olet ahkera ja oikein hyvä tyttö. Ihan luonnostaan.

Joten Mimosa teetkö minun kanssa kivoja asioita?
Ootko minun kaveri?

Minä voisin olla valmis antamaan sinulle mahdollisuuden.  

Ladies and Gentlemen of the class of '97

tämä blogi on nyt täyttänyt tehtävänsä.
häpeämättömyyden kautta minä olen kasvanut vapaaksi
erilliseksi ihmiseksi.

enää tässä blogissa ei ole kasvunvaraa,
onhan jo korkea aika katsoa omaa napaa kauemmas.

ensi viikolla alkavat tavoitteelliset kirjoittamisopinnot
joiden on määrä viedä elämäni uusille urille.

kiitos teille, jotka kuljitte tämän matkan kanssani
ja vaikka aina voi kulkea pidemmälle,
on aina oltava aikaa myös pysähtyä.

rehellisesti on riitettävä
että tekee sen mikä tuntuu oikealta
rakastaa koska on vapaa rakastamaan.

siinä kaikki.
mukavaa matkaa!
tai mieluummin: kaunista, sadunomaista matkaa...

rakkaudella,

maimou

ps. ja vielä se kiitoskortti tjäreborgille niin tämä kappale elämästä voidaan todella sulkea ;)

Ensimmäistä kertaa koko vastuu on minulla.
Ei ole ketään kehen nojata.

Tämä on henkinen käännekohta
ja minun lihakseni pystyvät siihen.

Kymmenen tunnin kuluttua minä ylitän itseni
ja otan ensimmäisen askeleen polulla, jolta en enää aio kääntyä takaisin.