kuukausi suomessa. avioero vireillä. ja minä muutin pois.
ensimmäistä kertaa ikinä minä asun ihan yksin; onneksi on sentään koira.
olisiko ensi yö ensimmäinen, jona kestäisin uusien seinien painon ihan itse?
universumi on antanut minun sielulleni lepoa. minun kehoni on vihdoin saanut elää.
olen ottanut kaiken levon vastaan tehdäkseni itsestäni vahvemman
sillä minä en tiedä mitä tapahtuu seuraavaksi.

kuukausi tekemättä töitä, opiskelematta, eroten - asioille on annettava aikaa, siitä ei kai pääse mihinkään.
loputtomiin en kuitenkaan voi sulkea silmiäni nautintoon, vaan joskus on katsottava hetki todellisuutta.
selvin päin.
yksin.
hereillä.

valintoja. valintoja. valintoja.
viikon päästä umpeutuu ennakkotehtävien lähetys teak:iin. haluanko? jaksanko? viitsinkö?
siitä kolmen viikon päästä taik:iin.
kyllä, minä rakastaisin opiskella kirjoittamista luokan kanssa. se on niin eri kuin puurtaa yksinään
etätöitä, etätehtäviä, etä, vaikka minä rakastan olla läsnä.
toisaalta. minä olen jo käynyt koulua.
on niin paljon mitä voisin oppia jossakin ihan muualla.
jossakin, missä on palmuja.
jossakin, missä ihmiset eivät suorita elämäänsä hautaan saakka.

eilen minä jälleen kerran turhauduin sanoituksiin jotka toistavat loputonta kaavaa
renkutuksia rakkaus-sitä-ikävä-tätä-kuolen-jos-en-sinua-saa; rakkaus tai kuolema, joopa joo.
olen niin kyllästynyt samojen tarinoiden variaatioihin, etenkin näihin vasurilla tehtailtuihin.

minä en halua toistaa loputonta kaavaa
minä en halua tehdä helppoja valintoja
minä en halua jumahtaa kivenlahteen en räntään en pimeään en luterilaiseen maahan en hesarin tilaajaksi en työn orjaksi
en tähän
en tähän

ja minua pelottaa
tottakai
mutta pelkokin voi olla turvallista silloin kun tietää kuinka siihen suhtautuu:
suoraan päin. saatana.

mutta nyt minun päätäni särkee
ja näin niin kuin nykyään
se on vain ja ainoastaan minun päänsärkyni.