olen nyt lukenut puoleenväliin missä kuljimme kerran'in. en voi sanoa näkeväni mitään syytä miksi tälle kirjalle myönnettiin finlandia-palkinto. vaikka westöllä on hyvä tarinankerronnan lahja, ei tarinassa itsessään ole mitään uutta. ajankuva on ihan uskottavaa, mutta mielestäni turhaa, sillä suomen sisällissota on jo hyvin puitu aihe. eeppiseksikin romaaniksi teoksessa on aivan liikaa henkilöhahmoja, joka johtaa siihen että suuri osa merkittävistä tapahtumista vain mainitaan ohimennen. henkilöt jäävät ohuiksi ja etäisiksi. kieli on osin kliseistä ja suomennoskin takkuilee; muutamia oikeakielisyysvirheitäkin enemmän ärsyttää hetkittäinen sujumattomuus ja töksähteleväisyys. toisaalta annan eeppiselle, pitkälle romaanille enemmän anteeksi yksityiskohdissa kuin tiiviimmälle romaanille: monisatasivuinen teos kun ei koskaan tulisi valmiiksi, jos jokaikisen sanan ja taivutusmuodon miettisi viimeisen päälle. (ja rakastanhan victor hugonkin kerrontaa pitkistä suvantokohdista ja kömpelyyksistä huolimatta.) harmi etten osaa tarpeeksi hyvin ruotsia voidakseni verrata käännöksen kielen tasoa alkuperäiseen. muiden mielipiteisiin kun en oikein luota, sen verran tarkka oma kielikorvani on (huomaa eri rekisterit: blogia kirjoitan tarkoituksellisen puhekielisesti. kirjailija voi mielestäni ottaa kaikki haluamansa vapaudet kielen kanssa, mutta perustellusti, ratkaisuista täytyy näkyä niiden harkittuus. sääntöjä saa rikkoa vain jos säännöt tuntee...).

no, näköjään ehdin lukea kirjan loppuun tänään kun kaverit feidas bridgen ja jumahti baariin, joten lisäkommentteja tiedossa...

plääh, kirja ei aiheuttanut minkäänlaisia tunnereaktioita, en itkenyt enkä nauranut, westö ei antanut mahdollisuuksia eläytymiseen vaan jätti lukijan sivustakatsojaksi. en todellakaan ymmärrä finlandia-palkinnon myöntäjää. taattua kioskilaatua: "´Tätä ei hieno nainen pyydä', Lucie sanoi, ´mutta minäpä pyydän. Kai me voimme vielä viimeisen kerran?´ Allu lähti paikaltaan ikkunan äärestä ja meni sängyn luo ja ojensi kätensä. Lucie tarttui siihen ja nousi sängynlaidalta, ja Allu veti hänet luokseen ja kietoi kätensä hänen vyötärölleen. Allu hyväili hänen poskeaan oikean kätensä ulkosyrjällä, ja Lucie sulkii silmänsä ja avasi suutaan aavistuksen verran. Allu kuljetti etusormeaan ja hänen huulillaan ja sitten hänen silmäluomillaan eikä vielä tiennyt ettei unohtaisi sitä kuvaa koskaan(...)"

Uuh.