käytiin eilen leffassa kattomassa the science of sleep. se oli huippu hyvänmielenelokuva, härö ja hauska.

tänään luin erik wahlstömin kirjan "jumala". se oli riemukasta, älykkäästi kirjoitettua luettavaa, joka vielä muutama vuosikymmen sitten olisi bännätty ja annettu sakot päälle jumalanpilkasta. silti wahlström on lukenut raamattunsa huolella, vetäen vain uudenlaisia johtopäätöksiä... luomistyö alkaa alkuräjähdyksellä eli nuoren, turhautuneen jumalan siemensyöksyllä. kun valittu kansa oikuttelee, tuomitsee jumala mielivaltaisella nuoruuden kiivaudella, antamatta armolle sijaa erehdyksistä johtuneiden virheiden kohdalla, päinvastoin, teurastaen sivullisia perheenjäseniäkin raivoaan tyydyttääkseen. jumala kuitenkin kasvaa ja vanhenee siirtyäkseen lopulta itse syrjään ja antaakseen ohjat rakkaudellisemmalle pojalleen...

suosittelen, molemmissa oli jotain oivaltavaa, jotain virkistävää.

...

sunnuntai.

- - minun ytimeni rakentuu kolmelle asialle: keskustelemiselle, kirjoittamiselle ja lukemiselle. siinä järjestyksessä. niiden kautta minä haluan tutkia ja pohtia mikä on ihminen ja mitä ihmisyys, mitä kaikkea ja miksi ja millä perusteella. niille minä haluan myös varata aikaa: rakastan matkustamista mutta ennen kaikkea kaikkien ihmisten takia joita matkoilla tapaa, en niinkään nähtävyyksien.

vaikka kieltenopiskelu palvelee keskustelun tavoitetta ja kaataa erottavia kielimuureja, oli silti överit ottaa kolmen eri kielen alkeiskurssit syksyllä, etenkin kun alku on nimenomaan sitä tankkaamista ja pänttäämistä ennen kuin pääsee tekemään sitä mistä pidän: keskustelemaan ja lukemaan jotain oikeasti kiinnostavaa eli oppikirjatekstejä haastavampaa. (venäjän ja japanin sain kahlattua läpi, arabia hautautui tällä erää muiden projektien alle. venäjästä olen aika innostunut, kuuleehan sitä lähes päivittäin kaupungilla ja on kutkuttavaa tietää etteivät useimmat venäläisistä puhu sujuvaa englantia eli kommunikointia varten kielen opiskelussa on ihan oikeasti käytännön järkeä. japani on siistiä mutta kaukaista, kiinnostavaa juuri eksoottisuutensa takia; haluaisin päästä sisään ihan kokonaan erilaiseen ajatusmaailmaan ja kulttuuriin.)

- - ja minä aloin taas pitää elämisestä. nähdä muutakin kuin turhuutta tyhjyyttä taakkoja velvollisuuksia kuolemaa. tajusin että minulla on kaikki mahdollisuudet onnistua kunhan en kehittämällä kehitä itselleni ongelmia. kunhan en ota onnen palasia itsestäänselvyyksinä: minulla on niin ihania rakkaita kauniita ihmisiä sydän pakahduttavan täynnä, mutta pakahtumisen sijaan haluan olla reilumpi, antaa jotain enkä haluta ja vaatia. minulla on mies joka on koti ja syli ja turva, jonka kanssa kasvattaa juuria yhteen mutta joka on aina antanut minun lentää. kiitos kun olet niin joustava. minä olen käynyt monissa ääripäissä ajellut vuoristoradalla seikkaillut maailmalla ja vaikka sinulle riittää vähempikin värien suitsutus minä olen aina saanut olla mitä minä olen, ehdoitta, vaikka välillä itse niin kovin ehdoton.

- - ja minä tajusin että monet asiat mitä ennen pidin kaukaisen vaikeina saavuttaa ovat tulleet nopeasti paljon lähemmäs. että monet haaveet ja jopa haihattelut ovat muutettavissa tavoitteiksi. tuntuu niin aikuiselta kun ihan huomaamatta suuri osa boheemeista renttukavereista onkin mennyt "aikuisten töihin", mainos- ja pelifirmoihin, tutkijoiksi, yksikin suoraan osa-aikaisesta vaatemyyjästä kuukausipalkkaiseksi päätoimittajaksi; olin jotenkin automaattisesti kuvitellut että ensin pitäisi olla määräaikaisena avustajana ja rivitoimittajana ja vasta sitten jotain tollaista. omaakaan tuottajaopeduuniani en ole osannut pitää minään muuna kuin sattuman oikkuna ja onnenpotkuna.

sillä vaikka koko opiskeluajan olen miettinyt mitä haluaisin tehdä ja miksi suuntautua, olen kuitenkin opiskellut aina kunkinhetkisten päähänpistojen mukaisesti ja valmistuminen on näyttänyt olevan jossakin irreaalisessa tulevaisuudessa valovuosien päässä. vasta nyt alkaa jotenkin konkretisoitua se, että opinnoista voisi olla jotain hyötyäkin - ihan oikeasti eikä vain jollekin kuvitteelliselle ihanneminälle, joka pysyy aina yhtä tavoittamattomana, mitä ikinä sitten tekeekin.

- - ja yhtäkkiä kaikki näyttääkin ihan erilaiselta: jos pystyy samaan kuin monet muut ennen itseä, ei se vielä ole kovin kummoinen meriitti. maailma on täynnä tusinatavaraa, perusmeininkiä, osaavaa joskin innotonta. en siis nyt tarkoita että pitäisi tehdä jotain maailmaamullistavaa tai muuten vain suuruudenhullua, mutta jos todella ylittää itsensä ja antaa itsestään jotain ja sitä kautta synnyttää jotain uutta, jonkin näkökulman tai säväyksen tai mitä vaan niin sitten ei ehkä ole elänyt turhaan. (ja lapset tottakai, jos omakohtaisesti voi olla mukana uuden elämän ihmeessä niin siinä on varmasti jotain merkityksellistä.)

huomenna alkaa taas uusi viikko ja joka päivä on kesä päivän lähempänä.