minun korvieni välissä: kuinka minä rakennan toimeentuloni.

vaihtoehto a. (pelkurimaista):

raivotan itseni läpi opeopintojen. taivaasta tipahtaa syliini vakivirka hyvästä koulusta läheltä (hah!). teen työtä josta selviän unissanikin, varsinaista opetusta vain parikymmentä tuntia viikossa, oheistyön määrä itsestä ja koulusta kiinni. saan palkkaa kahden ja puolen kuukauden kesälomasta sekä yli kuukaudesta muita lomia vuosittain. ne, sekä kaikki illat (jotka alkavat pääsääntöisesti jo varhain) ja viikonloput  minulla on aikaa keskittyä asioihin, joita haluan tehdä, ilman rahahuolia. ainut vaara on vaan se, että siinä vaiheessa kun on lapsia niin jää joo varmaan tosi paljon sitä omaa aikaa kirjoittamiselle työn, perheen, kotitöiden ja liikunnan jälkeen. en haluaisi että elämäntyöstäni tulee näpertelyä, piiperrystä, siinä sivussa rustattua. voimavaroja kun on vain rajallisesti.

vaihtoehto b. (idealistista):

pyrin tekemään asioista, joita haluan tehdä, päivätyöni. pyrin elättämään itseni kirjoittamalla, tutkimalla ja opettamalla kirjallisuutta tai luovaa kirjoittamista yliopistossa, tieteellisin tai taiteellisin apurahoin kulkien välillä kortiston kautta. määräaikaista kvartaalielämää täydessä epävarmuudessa, jossa suuri osa hyödyllisestä työajasta tuhraantuu lomakkeiden täyttämiseen: apurahahakemuksia, selvityksiä tähänastisesta taiteellisesta työstäni, turhia tukihakemuksia (joiden jälkeen sossun luukku, sillä tutkija työllistyy omassa työssään; ups, ei käy sekään: olet naimisissa, miehesi tulee elättää sinut, kuten isäsi on elättänyt tähän asti; ei, sinulla ei ole riippumattoman subjektin sijaa yhteiskunnassamme.)
.
kumpi on suurempi kompromissi? kumpi on suurempaa hulluutta?

ja sokerina pohjalla vaihtoehto c. (jättekivaa):

raivotan kiinnostavien opintojen sijaan open paperit kouraani vain huomatakseni eläväni määräaikaisuudesta toiseen: ei palkkaa kesiltä, vaan kesiksi sitten vaikka akateemisen kassalle. riski: saattaa aiheuttaa itsemurhayrityksiä (useammalla kuin yhdellä tuhannesta).