paha maa: työttömyys viina kirves ja perhe, lumihanki poliisi ja viimeinen erhe... odotin että olisin synkistellyt leffasta mutta ei: jostain kaiken sen kauheuden keskeltä nousi yllättäen toivoa, elämä jatkuu, aurinko ei lakkaa olemasta, ei vielä pitkään aikaan.

ja alitajunnasta nousi mieleen mitä minulle sanottiin kymmenen vuotta sitten: sinä olet voikukkalapsi. "voikukkahan kasvaa missä tahansa, seinänrakosessa, laihassa maassa, jopa hiekassa. se kestää kuumuutta ja kuivuutta, jos on märkää, silloinkin se kasvaa. ei se tarvitse humusta ja lannoitteita, kuokkimista tai muokkaamista tai että joku nyppii liikoja lehtiä tai asettaa kylmänsuojaa, suihkuttaa tai varjelee tuhohyönteisiltä. se rehottaa, kukkii, lentää, loistaa, jos se leikataan, se kasvattaa uuden kukan, jos sekin leikataan, kasvattaa matalamman, lopulta nurmikonleikkurikaan ei mahda sille mitään, se kukkii maan pinnassa. jos se kiskaistaan pois ja juuri katkeaa, jos multaan jää vain palanenkin, voikukka alkaa taas alusta. jos se viskataan tunkiolle, se juurtuu sinne (Leena Rantanen: Kirjeitä Aurooralle)."

huomasin etten olekaan enää täysin tuuliajolla: saatoin korjata seuraavat neljä henkisen kunnon väittämää ainakin toistaiseksi asteikon ykkösestä "ei kuvaa minua lainkaan" neloseen "kuvaa minua melko hyvin":
-olen sopusoinnussa arvojeni kanssa
-koen, että elämälläni on tarkoitus
-minulla on selkeät tavoitteet elämässä
-tiedän, mitkä ovat tärkeimmät arvoni

sekä fyysisen kunnon puolelta:
-en käytä liikaa alkoholia
kallistuu nyt lähemmäksi nelosta kuin ykköstä (6 olisi "kuvaa minua erittäin hyvin"). asioilla on taipumusta järjestyä, tai jollei, ainakin mulla on taipumus järjestellä niitä.

voikukka on samaan aikaan vahva ja herkkä: sitkeydestään huolimatta se on silti vain kukka. kuvaus on osuva: jostain tulee se elämän vimma ettei vaan voi pyörtyillä kalpeana ja rangaista itseään ja koko maailmaa siitä ettei ole täydellinen. ei vaan pysty jäämään maahan makaamaan. rypeä voi, voi kyllä, mutta kun kaikki on vuodatettu ulos on taas aika vetää puhdasta ilmaa sisään. sen mukana toivoa, toiveita ja haaveita ja mahdollisuuksia. voitonriemu: yhteen olen oppinut luottamaan: aikaan. eikä se pettänyt nytkään: sekunti sekuntilta kello löi koko marraskuun pois. tuuliajo ei kestä loputtomiin, aika on lupaus siitä että vakaata maata tulee ennemmin tai myöhemmin vastaan.

minulla on juuret vaikka pelkkä palanenkin riittäisi.
käytännössä testatut siivet.
-- ja monta paikkaa mihin aion vielä lentää