kun aamulla avasin hesarin, etusivulla kerrottiin reko lundanin kuolemasta. käsittämätöntä. hän oli kuitenkin vasta 37-vuotias... hänen ja hänen vaimonsa yhteisestä kirjasta "viikkoja, kuukausia" oli ollut jotain puhetta lehdissä, mutta ilmeisesti olin vain vilkaissut niitä sillä en jotenkin tajunnut hänen olevan todella kuolemansairas.

ylivoimaisesti parhaat koskaan näkemäni näytelmät olivat lundanin kom-teatterissa esitetyt teillä ei ollut nimiä sekä tarpeettomia ihmisiä.

eikä niitä tule enää lisää.
...
en saanut jotenkin työnteosta otetta vaan jatkoin lehtien lukemista, ilmestyihän kuukautisliitekin tänään, ja kuten tavallista, nimensä mukaiseen aikaan. luin ajatuksella jutun sosiaalipsykologian apulaisprofessori klaus weckrothista joka hulluutensakin jälkeen vaikuttaa huomattavasti useimpia ihmisiä selväpäisemmältä. hän on ollut elämässään äärimmäisen kohtuuton kaikin mahdollisin tavoin ja siksikin poltti itsensä loppuun ihmissuhdetragedioiden seuratessa toinen toistaan aina absurdiin asti.  
 
osoitteesta http://yp.stakes.fi/FI/arkisto löytyy kaksi äärimmäisen kiinnostavaa ja älykästä weckrothin tekstiä: numerosta 5/2000 miten minusta tuli hullu ja numerosta 2/2006 anteeksi, en ollut oma itseni.
...
miten uskomatonta haaskausta. äärimmäisen lahjakkaita ja älykkäitä ihmisiä jotka on niin oikeilla jäljillä etsimässä ja löytämässä jotain merkittäviä kiteytyksiä itseään isommille asioille. yksi kuolee ja toinen tulee hulluksi. kolmas, paikallaanlennon ullo, päätyy matkalaukkutehtaalle vuosikymmeniksi.
...
samassa liitteessä on myös juttu porvoon kirkonpoltosta ja sen seurauksista. ei ehkä maailma menettänyt mitään, tai mistäpä tiedän, kun tämä ainstaini suljettiin kaltereiden taa, mutta on sekin kohtuuton tragedia. kuinka monta kertaa olen itse tehnyt kännissä jotain tyhmää? kuinka vitun pienestä asiat on aina kiinni! useimmista mokista tulee vain värikkäitä tarinoita, mutta toi jätkä joutuu maksaa niitä velkoja lopun ikäänsä, kun se pääsee vankilasta, kaikki sen työn ja opiskelun hedelmät viedään silti vuosikymmenten ajan. vitun idiootti!!! raivostuttavaa. olisin niin valmis antamaan ne velat sille anteeksi ja uuden mahdollisuuden kun se on linnan penkkejä kuluttanut ensin pari vuotta. mutta minkäs teet, varoittavan esimerkin voima voi jopa toimia ja joku nulikka miettiä kahdesti törväilyjään. sillä ei kai voi antaa sellaistakaan viestiä, että me kyllä ymmärretään, kaikkihan sitä kännissä töppäilee, polttakaa saman tien loputkin kirkot ja miksei vaikka eduskunta!
 
mutta elämä on vaan niin käsittämättömän hasardia. kaiken todennäköisyyden mukaan mulla ei todellakaan pitäisi mennä näin hyvin. sen jälkeen kun olen karannut 15-vuotiaana turkkiin, tippunut kaivarin kallioilta, sammunut hankeen, sytyttänyt sammumispisteessä verhoni palamaan, kuosannut yli 15 eri ainetta, ottanut vahingossa jotain satakertaisen annostuksen viismeodiptiä yms yms mä en edes muista mitä kaikkea olen tyrinyt ja ehkä parempi niin; mikään suomalainen vakuutusyhtiö ei enää suostu myöntämään mulle sairausvakuutusta, sen jälkeen kun olen murtanut luitani, oireillut nilkat polvet selkä, sairastanut munuaisaltaan tulehduksen ja käynyt vuosia psykiatrilla syistä x ja y. 
...
joskus mä jopa tulkitsin elämääni niin että mulla olis joku merkittävä tehtävä kun kaikesta yrittämisestä huolimatta oon vieläkin hengissä. mutta nyt koen että suurten kertomusten aika on ohi ja ehkä henkilötasolla voin koittaa jotain oppia virheistäni, jollei muuta niin sen, että ei kannata järjestää ylimääräisiä esteitä tielleen vaan vähän miettiä niin saanee elämästä vitusti irti.
...
yhtä kaikki: vitun epäreilua. virkistävää astua ulos illuusioista eli ekstaasiin?
"Näyttelijän, esityksen ja itse teatterin tulee ikään kuin astua ekstaasiin, itsensä ulkopuolelle." (draamakurssi)