Onks sua koskaan vasyttanyt? Se oli se ensimmainen kysymys.

Yleensa jaksan suhtautua, ymmartaa, joustaa ja handlata.
Kantaa myos muita.
Mutta tanaan sano joo. Tanaan en jaksa vastoinkaymisia.
Tanaan anna minun unohtaa kuka olen,
anna paastaa iri kaikesta, pida sina minusta kiinni, kanna pois tasta todellisuudesta.
Valehtele pyynnosta, leikitaan etta kaikki on hyvin.
Ja niista valheista tulee totta, ainakin hetkeksi.
Kun juuri silloin kun olen sarkymaisillani
tulet sina ja annat minulle tauon todellisuudesta
paastat minut lepaamaan kaaoksen ulkopuolelle
et ota itseesi vaikka taannun kiukuttelevaksi kakaraksi.

Annat minun paihtya sinusta sulautua sinuun,
annat minun olla olematta mina edes hetken
niin jaksan taas antaa
melkeinpa loputtomiin.

Ja siina kai se suurin riippuvuus
silla symbioottista lepoa voi tarjota vain toinen ihminen.

Kiitos kaikista niista kerroista kun olet pitanyt minut kasassa
ja anteeksi, etten silti jaksanut loputtomiin.