Ohhoh, lähtipä taas kelat käsistä aamuyöstä... juovuttavaa ja vapauttavaa lukea filosofiaa, jossa ei pyritä loputtomaan vaniljaan vaan joka antaa kohtalon avaimet ihmiselle itselleen... Onneks ei tarvii omaksua mitään sellaisenaan vaan voi pureksia kaikenlaista ja suodattaa itselle sopivimmat yhteen. Toi magiapuoli jättää ehdottomasti kylmäksi, vaikka itsesuggestion voimaa ei pidäkään väheksyä. En myös ehkä suhtautuisi ihmisiin ilman lähimmäisenrakkautta - mut vaikkei ääripää innostakaan niin vivahteissa on perää...

Esim. eilen tutustuin mukavaan nuoreen naiseen, jota tulen tapaamaan jatkossakin olosuhteiden vuoksi. Mutta se ihminen tuntui täysin yhdentekevältä, ei vaan kiinnosta tipan tippaa. Olen kuitenkin lahjakas small talkissa ja sinänsä ihan nautinkin siitä, mikä johtaa usein siihen että mulla on ties mitä yhdentekeviä tuttavuuksia ja jos sattumalta törmään vanhaan kielikurssi-/ripari-/lukio-/opisto- tms kaveriin olen niiin kiinnostunut kuulumisista ja ihanks tosi ja vähänkö kiva nähdä ja - sitten se pulpahtaa suusta täysin vahingossa : vitsi, pitäis mennä kahville joku päivä. Ja ehkei sitä toistakaan kiinnosta hevonvittua mutta kukapa osaisi yhtäkkiä sanoa ei, vaan joo, tottakai... Pahin oli yks kesätyöpaikkakaveri vuosia sitten... me oltiin siellä duunissa pari viikkoa samaan aikaan eli ei koskaan edes ehditty tutustua kunnolla, vaikutti mukavalta tytöltä ja enemmänkin, jopa ihan persoonalta, mutta fucking seuraavat 3 vuotta törmättiin yliopistolla vähän väliä, rupateltiin niitä näitä, ja -pitäis varmaan mennä kahville... Eikä me koskaan menty! Aina sovittiin et tekstataan, oli meil joku kerta sovittunakin mutta se peruuntui kun ei ollut kummankaan prioriteeteissa kovin korkeella... Toki voin moikata ja olla ystävällinen mutta tarviiko ihan oikeesti tekohengittää turhia menneitä tuttavuuksia, joskus vois vaan antaa olla ja toivottaa hyvää jatkoa, moi moi. Eikä mitään muuta.

Turhasta kiltteydestä olen onneksi päässyt paljolti eroonkin, koulussa olin aina järkkäämässä yhteisiä asioita isolla vaivalla ja palkatta hymytyttöpatsaan kiilto silmissäni, mutta nykyään mietin kaks kertaa ennen kun lupaudun tekemään jotain...

Välitän yhteisestä hyvästä ja sen eteen voin tehdäkin jotain, mutta fakta on etten koskaan kuitenkaan ratkaise maailman ongelmia, joten yhtä hyvin voin elää aika lailla tässä ja nyt ja olla turhaan tyytymättä mihinkään keskinkertaiseen...

Ihan päteviä periaatteita tolla listalla, joskaan ei varmasti riittäviä ainoiksi elämänohjeiksi... Mut on vaan niin vapauttavaa luopua täydellisestä käsikirjoituksesta elämälle ja jättää enemmän vaihtoehtoja auki, elän nyt tätä päivää ja saa nähdä  mitä teen vuoden tai viiden päästä, ehkä jotain ihan muuta, mutta eipä kaikkea tarviikaan tietää just tässä ja nyt... aah :D