ensimmäinen jouluni kolmeen vuoteen.

nytkin kelpuutan vain karkit kakusta: feidasin joulurauhanjulistuksen ja puurot voidakseni nukkua pitkään ja ulkoilla ajan kanssa valon kanssa.

aikaa chillata ja lukea kirjoja, ennen kuin arkirumba taas käännähtää päälle. ja ehkä miettiä uudenvuodenlupauksia: voisin vaikka pyrkiä voimaan paremmin? tekemään jotain päälleni jottei sitä särkisi koko ajan. jos jotenkin oppimisin elämään yhtä päivää kerrallaan pääsisin kenties eroon öisen stressipurukiskon jäystämisestä..

periaatteesta vastustan tavarajoulua, mutta enpä nyt kuitenkaan osannut olla muuta kuin lapsellisen iloinen kun isä toi taas älyttömän säkillisen lahjoja aatoksi. ihan kun ei riittäisi että saan jonkun yhden jutun tapanina kun mennään sinne. no, kaipa se on tyytis kun vietän taas joulua.

ja ehken enää montaa vuotta ole hemmoteltu kuopus, ehkä vihdoin vaiheessa pääsisin hemmottelemaan omia lapsia...

mutta ei elämä silti tule koskaan valmiiksi. enkä minä. ehkä se keskeneräisyys pitää vaan hyväksyä.

...

muutaman päivän sisään olen törmännyt useisiin ihmisiin joiden ajattelin kuuluvan vain menneisyyteen. aiemmin musta oli kamalan kiusallista nähdä ihmisiä, joiden kanssa yhteydenpito oli "vaan jäänyt". tuntui että pitää jotenkin selitellä. mutta ei enää: oli oikeasti ilo nähdä ja vaihtaa kuulumisia, ilman tarvetta ruveta kaveeraamaan sen enempää. mutta yllättäen parin kanssa kävi niinkin, ettei jutusta meinannut tulla loppua joten sovittiin että mennään kahville.

ja voidaan käydä kahvilla, jutella, eikä ehkä taaskaan nähdä moneen kuukauteen tai vuoteen. ja se on ihan ok. ihmisten kohtaamisesta on tullut helpompaa kun ei lopulta niin paljon kiinnosta hurmaako vai ei. kun voi vaan olla.

mun joulurauha on ne karkit kakusta, muutama vapaapäivä, joina ottaa iisisti. joulusiivousta ei ole tehty ja piparitkin leivoin valmistaikinasta.

joulurauha: kun voi vaan olla. sille voisi olla käyttöä vuoden muinakin päivinä.