toisinaan taas kysyn: miksi me annoimme tämän tapahtua?
kuinka annoimme nopeuden hämätä mielemme
ja vapaaehtoisesti luovuimme vapaa-ajasta
vain saadaksemme enemmän - mitä?

ei se ole edistystä, jos vapaapäiviä on viikossa kahden sijaan vain yksi,
eikä se, jos työpäivät kestävät 7,5 tunnin sijaan paljon pidempään.
se on pelkkää mammonanpalvontaa.

niin kauan kun ajattelin tätä välivaiheena, jaksoin paahtaa ylikierroksilla.
kunnes tajusin, ettei tämä ole mikään välitila.
tämä on minun elämäni. tässä ja nyt, siinä kaikki.

kaikki mitä halusin oli olla pehmeä ja huoleton.
kotiäiti ja kirjailija; siinä kaikki.

minun elämäni on jossain niin kaukana
että joudun todella pohtimaan
kuinka vitussa olen onnistunut olemaan näin typerä?