se tekee asiat päinvastoin kuin minä.
minulla on loputtomasti päämääriä, tavoitteita, suunnitelmia, selkeitä ideoita
mutta se
se menee työhuoneelle ja antaa asioiden tapahtua.
se on kuin lapsi
se ottaa värejä, se leikkii niillä, se ei pyri sanomaan mitään, se vaan katsoo mitä tapahtuu.
ja kun se on saanut jotain valmiiksi, se tutkailee sitä niinkuin jotain vierasta
miettii mikä tämä voisi olla
antaa syvällisen, monikerroksisen nimen, ja ne kerrokset läpäisevät sen teoksen:
siitä tulee nimensä mukainen.

ja koska kateus ei ole rakentava tunne minä
ihailen,
haaveilen,

että vielä joskus sallisin itseni tehdä samoin.