Osa 1: Uskollinen perheelle

"Minä olen Timo. Olen kolmekymmentäviisivuotias. Minä olen Jehovan todistaja. Mutta ei, minä en usko Jumalaan.

Niin, minä kyllä kilvoittelin. Rukoilin ja luin Raamattua, luin Raamattua ja rukoilin. Olen lukenut Uuden maailman raamatunkäännöksen luoja ties kuinka moneen kertaan, olen tutkinut ristiviitteet ja etsinyt selitykset apukirjojen avulla, lukenut Vartiotorneja ja Herätkää -lehtiä vuosikerta toisensa jälkeen, istunut tuhansia tunteja kokouksissa. Olen saarnannut ovilla ja kaduilla, kertonut lähestyvästä Harmageddonista ja paratiisitoivosta.  

Mutta minä en päässyt lähelle Jehova Jumalaa. En kerta kaikkiaan päässyt.

Me menimme nuorina naimisiin, minä ja Marja. Minun rakasta Marjaani esimerkillisempää vaimoa ei kukaan mies voisi toivoa. Vaimoni uskoo, että me emme milloinkaan kuole. Että pian koittaa asiainjärjestelmän muutos jolloin Jumala säästää meidät uskolliset palvelijansa ikuiseen elämään maanpäällisessä paratiisissa. Marjan silmät loistavat, Marja ei malttaisi odottaa. Mutta hän hillitsee itsensä, muistuttaa itseään siitä kuinka helppo meidän on täällä odottaa, toisin kuin monien veljiemme ja sisartemme vainojen keskellä. Marja on uuttera tienraivaaja, kokopäiväinen evankelista, kaiket päivät hän kulkee eksyneiden lampaiden luona koettaen johdattaa heidät paimenista parhaimman hoiviin. Voi Marja, minun ihana Marjani.

Vaikka minä en kykene uskomaan Jumalaan, minä uskon perheeseen. Marjan kanssa meillä on terveet  lapset, fiksut ja hyväkäytöksiset.

Enkä minä koskaan, koskaan minä en halua pettää perheeni luottamusta.

Perheen päänä minun on kannettava vastuuni, oltava esimerkillinen kristitty, tehtävä se mikä oikein on. Jos minä eroaisin järjestöstä, se musertaisi Marjan. Meidän ystävämme kääntäisivät selkänsä minulle. Kesän konventtijuhlassa Marja seisoisi yksin lasten kanssa, eivätkä hänen silmänsä enää nauraisi nuoruuden voimalla. Minä haluan suojella Marjaa valkeilta öiltä, tummilta silmänalusilta ja itkettyneiltä silmiltä.

Minä rakastan perhettäni enkä koskaan, koskaan halua tuottaa sille kärsimystä. Sillä mitä väliä on sillä, onko uskollinen itselleen, kunhan tekee sen, mikä on oikein?"

2. Uskollinen Jumalalle

"Minun nimeni on Janne. Olen kaksikymmentäviisivuotias. Minä olen Jehovan todistaja, sillä minä rakastan Jehovaa ja minä tiedän, että hänkin rakastaa minua. Minä olen epätäydellinen ja se on joskus kovin vaikeaa. Onneksi Jehova lupaa Sanassaan Raamatussa, että Harmageddonin jälkeisen tuhatvuotiskauden aikana, jolloin maailma muutetaan Eedenin kaltaiseksi paratiisiksi, myös meidät ihmiset jälleen täydellistetään. Silloin vapaudumme lopullisesti sairauksista, kuolemasta ja koko saatanallisen maailman kieroutuneista vaikutteista.

Minä täytyn pyhällä hengellä kun rukoilen Jehovalta voimaa. Ja Jehova antaa: joka päivä minä taistelen Panettelijaa vastaan, ja Jehovan avulla minä pystyn siihen. Ei ole häntä suurempaa.

Vartiotornissa on kerrottu muista, jotka ovat sinnikkäällä rukoilulla ja päättäväisyydellä nujertaneet saastaisuuden luonnossaan ja minä uskon, että vielä minäkin kykenen. Jehova puhdistaa kaiken tämän maailman saastaisuuden meistä, antaa syntiset ajatuksemme anteeksi ja tekee meistä edessään puhtaita.

Silti aamuyön pitkinä tunteina olen levoton ja rintalastaani puristaa, kaipaan raitista ilmaa eikä sekään auta. Kääntyilen vuoteessani ja nousen keittämään teetä, luen uusinta herätkäätä onnistumatta keskittymään. Makaan sängyssä, lasken raitoja katossa, hikoilen ja pyörin kunnes lehti tulee. Selaan otsikoita, koetan ajatella jotain muuta. Ei auta, kuristaa. Käperryn takaisin sänkyyni, puren hampaita yhteen ja annan kuumien kyynelten valua.

Mutta unille minä en voi mitään, eikä Jehova estä niitä saastuttamasta mieltäni: tämä on minun koetukseni. Ne unet ovat niin kauniita, etten halua herätä maailmaan, jossa ne ovat väärin. Mutta minun sydämeni on väärässä, minun haluni on väärää, sillä Jumala loi Aadamille Eevan kumppaniksi, ei Eeroa, ei toista Aadamia. Vastakohtien tulee täydentää toisiaan, ei sielultaan ja ruumiiltaan samanlaisten. 

Niinpä hengitän syvään, suljen silmäni ja rukoilen ääneen: Rakas Jehova, anna minulle anteeksi likaiset ajatukseni. Sinä, joka olet Pyhä ja täydellisen viisas, auta minua ymmärtämään mikä minulle on parhaaksi. Sanasi Raamatun välityksellä olet sen tehnyt minulle selväksi. Minä tiedän, että ihmissydän on erehtyväinen ja minä haluan nöyrtyä Sinun kaikkivaltiutesi edessä. Auta minua voittamaan lihan orjuus ja tulemaan Sinun orjaksesi. Auta minua puhdistumaan vääristä haluistani ja kanavoimaan energiani järjestön toimiin. Päästä minut minua riivaavasta Pahasta…

Minä rukoilen pitkään ja hartaasti.

Sillä mikään uhraus jonka ikinä voisin tehdä, ei saata kilpailla Hänen uhrauksensa kanssa: Hän antoi ainosyntyisen poikansa meidän syntiemme sovitukseksi, myös minun syntisten ajatusteni ja unieni sovitukseksi. Sillä mitä väliä on sillä miltä tuntuu, kunhan vain tekee sen mikä on oikein?"

3. Uskollinen aviovaloilleen

"Minun nimeni on Vivian ja minä olen neljänkymmenenviiden. Minä olen kohtuullisen onnellinen, varmaankin onnellisempi kuin monet teistä. Minua on siunattu rakastettavalla perheellä: hyvällä ja uskollisella puolisolla, ahkerilla ja iloisilla lapsilla. Töissä ei ole kummempaa valittamista, asuntolaina on jo maksettu ja mökkiäkin kunnostellaan talviasuttavaksi. Kyllä, minä olen elänyt elämäni niin kuin pitää. Eikä siinä mitään, sanon itselleni, niinhän sitä pitääkin, olen osoittanut selkärankaa myös silloin kun en olisi halunnut ja ehkä juuri siksi minulla on ehjä ja onnellinen perhe.

Koetan olla jossittelematta, mutta yksin saunassa minä mietin elämääni, sitä mitä olisi voinut olla, sitä mitä olisi pitänyt olla, ja sitä, olisiko kuitenkaan. Eikä tämä ole keski-iän kriisi. Ei tämä ole mitään uutta. Minua on ahdistanut yli viisitoista vuotta. Silloin minä rakastuin niin että tuntui kuin voisi nähdä toisen silmistä koko ihmisen kaikessa hauraudessaan ja kauneudessaan. Hetken minä katsoin ja sen kuvan talletin sisääni, se minulle jäi, vaikkei muuta jäänytkään. 

Minä olen aina pitänyt itseäni realistina. Olen pyrkinyt ajattelemaan järkevästi; onhan järkeistys sinänsä pätevä: mitä on hyppy tuntemattomaan verrattuna hyvään elämään?

Sillä minä olin luvannut kulkea niin myötä- kuin vastamäissäkin, ja sen sanani halusin pitää. Ja pidin.

Löylyllä minä savustan jossittelut pois, minä saunon ja saunon niin, että se on jo vitsi ystäväpiirissämme, parempi päästää Vivian yksin saunaan… Minä koetan hikoilla sinun kaipauksesi pois iholtani, hiki ja kyyneleet ovat suolaisia, kuka niitä pimeässä saunassa lähtee erottelemaan. Saunan jälkeen on sallittua olla punainen, ei siinä itkun jäljet näy.

Kylmässä suihkussa selvitän pääni, ärsyynnyn itseeni: romanttinen hupakko, paraskin viisitoistavuotias, anna menneiden olla menneitä ja elä tätä päivää!

Sillä mitä väliä on sillä, onko uskollinen itselleen, kunhan tekee sen, mikä on oikein? Mitä väliä on sillä, miltä tuntuu, kunhan vain tekee sen mikä on oikein?"