jos viidentenä opiskeluvuotena saakin päähänpiston ettei oikeastaan jaksakaan opiskella enää tutkintoon johtavia kursseja
vaan mieluummin tekeekin kaikkea kivaa
on silloin kenties hieman hakusessa.

minun tutkintoni on junnannut tämän vuoden paikoillaan. teakin opinnot, espanjan opintokokonaisuuden jälkeen puoliväliin tehdyt espanjan kurssit sekä täysin ylimääräiset yleisen kirjallisuustieteen hupikurssit eivät varsinaisesti vie minua mihinkään.

ja jo nyt olen huomannut tekeväni täysin samantyyppisiä asioita palkallisena tai muuten vaan, ylimääräisinä opintoina, ja ehkä kuitenkin kannattaisi pusertaa se tutkinto sieltä ulos ja mennä nk. oikeisiin töihin (päivätöihin; sellaisiin joista saa rahaa ja joissa voi käyttää päätään).

sillä näin niin kuin reaalimaailmassa pehmusteet eivät kestä loputtomiin. toki on ollut kepeää elellä opiskelijana, kun on saanut opintotukea niin kelalta kuin faijaltakin, nostellut opintolainaa huikeita summia, nauttinut monista rahanarvoisista opiskelijaetuuksista ja tehnyt lisäksi koko ajan osa-aikaisesti duunia, itse asiassa aika paljonkin.

ja toki voisin niin halutessani vielä venyttää tätä elämänvaihetta vaikka vuosilla, mutta en kuitenkaan loputtomiin, ei, sitä en edes halua. sillä juuri nyt minulle sopii olla töissä kolme iltaa viikossa ja kaikki lauantait ja sunnuntait, koskapa se on väliaikaista ja kun duunikin on mitä on, iltavaksina möllöttämistä; joku haluaa maksaa minulle siitä että teen ei-mitään, maksakoot. mutta ei siitä ole uraksi...

kelankin tukikuukausia on rajallisesti eikä niitäkään kannattaisi enää nostaa, joudunhan maksamaan viimevuotisiakin takaisin, tämänvuotisetkin mitä ilmeisimmin. faijan tuki sovittiin viideksi ensimmäiseksi opiskeluvuodeksi, siitä on kaksi kuukautta jäljellä. opintolaina on maksettava joskus takaisin. lisäksi kahden hengen taloudessa maksajia on ollut kaksi, kun taas nyt joudun opettelemaan tulemaan toimeen omillani...

mitä, koskeeko todellisuus todella myös minua? rahvaanomaiset realiteetit, voi ei. voi elämä.
valitettavasti taitaa kuitenkin olla hieman lapsellista ajatella tässä pisteessä, viiden vuoden opiskelujen jälkeen, rupeavansa luomaan uutta uraa ihan tyhjästä alalla, jolta eivät prootkaan saa särvintä leivälle.

jaa-a, eiköhän se ole kuitenkin niin, että kirjoittaminen, laulaminen ja jooga saavat jäädä pääasiassa harrastuksiksi. mikäänhän ei estä harrastamasta kunnianhimoisesti... ja kirjoittamisesta voi silti tulla vielä jonakin päivänä elämäntyöni, vaikka tulevaisuus olisikin turvattu ihan muilla keinoin.

valmistua filosofian maisteriksi. hankkia oikea työpaikka, sellainen, josta saa palkallista kesälomaa ja vapaat illat ja viikonloput; sellainen, jossa tehdyistä opinnoista on jotain hyötyä. edes etäisesti... sellainen, jonka palkalla voisi maksaa opintolainat pois ja säästää vaikka pidempääkin reissua varten.

sillä joo, toki voisin erittäin helposti elellä tähän väliin goalla muutaman vuoden "tätä hetkeä", mutta samat asiat on kuitenkin kohdattava ennemmin tai myöhemmin. sillä jonain päivänä mä haluan perheen, ja mä haluan pedata asiat niin, että mulla olis silloin duuni jota haluan tehdä. ei velkoja. mahdollisuus matkustella, ehkä asua puolet vuodesta lämpimässä etätöitä tehden, tai jotain. joka tapauksessa: asiat hoidettu hyvin. ei vuosisadan krapulaa...