(minä nyt vaan satun saamaan niitä helposti.)

viisi vuotta sitten se määritteli minut:
älykäs bimbo.
miten niin, minä kysyin.
no, se sanoi, sinulla on
herkimmän kukan nimi,
perhosen kuva nilkassa,
kokopinkit vaatteet.
söpöiset ja suppuiset eleet, sellaiset, ettei kukaan voi olla ottamatta sinua siipiensä suojaan.
isot silmät ammollaan huutomerkkeinä, jottei sinua otettaisi vakavasti vaikka olisit juuri sanonut koko tunnin analyyttisimman kommentin.

kenties.

mutta ei niin, ettäkö minä aina itsekään pitäsin itsestäni,
siitä "älä lyö" -ilmeestäni jolla tukahdutan asiallisenkin kritiikin,
saati tunne-elämäni yleisestä pateettisuudesta,
puhumattakaan näistä illoista joina en kykene muuhun kuin itkemään työpaikan lattialla hajoillen maailman absurdiutta.

(menisipä maailma jotenkin eteenpäin. tai edes elämä.)