kaksi ääntä: lempeä ja ankara
toinen sallimassa, toinen vaatimassa;
kumpikin harhaa.

se toinen hemmottelisi minut pilalle, pienen väärinymmärretyn tytön,
voi ei, se sanoo, älä rasita itseäsi;
älä vaadi itseltäsi mitään,
et kai suinkaan tee mitään tuskastuttavaa!

ihan kuin loputtomassa pehmeydessä löysänä makaaminen olisi todellista onnea.
ihan kuin pienenkin epämukavuuden kestäminen olisi minulle vaaraksi.

se toinen puolestaan rääkkäisi minut piloille, kelvottoman keskinkertaisuuden,
mitä, se huutaa, et kai todellakaan kuvittele riittäväsi,
tee enemmän, ole enemmän, ota itseäsi niskasta kiinni,
unohda jo ilo ja nautinto, niitä et ole ansainnut,
raada kunnes olet täydellinen
tai jollet siihen pysty, mitä väliä vaikka tuupertuisit kesken matkan.

ihan kuin suorittamisesta olisi mitään iloa, jollei koskaan malta nauttia työnsä hedelmistä.
ihan kuin loputtomasta säheltämisestä joka suuntaan olisi jotain hyötyä: tee vähemmän, keskity enemmän!

todellisuudessa ei ole kuin yksi ääni:
ääripäiden keskellä,
kultaisena polkuna jota kulkea.

kohtuus on maailman vaikein asia.
onneksi minä pidän haasteista.