kirjastossa minä jäin junan alle.
vaikkei siellä edes kulje raiteita.
tulin kotiin peiton alle syömään karkkia, lukemaan mio min mioa. nukahdin, nukuin koko iltapäivän. uni piti minut järjissäni.

sitä minä en tajua
miksen osaa olla itseäni kohtaan kohtuullinen?
miksen osaa elää tänään, vaikka olisi kaikki syyt: pari kivaa luentoa, aurinkoinen sää, kotona hyviä kirjoja ja mielenkiintoisia nettikeskusteluja, illalla luxus miekkailua ja bisselle kavereiden kanssa. tämä on minun elämääni. näin minä elämäni olen järjestänyt ja minä pidän siitä!
enhän enää suorita ympäripyöreitä päiviä viikkoja kuukausia, olenhan ottanut vapaapäivien konseptin käyttöön ja thus, minulla ei enää ole ylikuormitettu olo. ja niinpä syksyllä sainkin saman verran ovareita kuin koko edellisenä lukuvuonna, jolloin niin paljon jäi hajoilemisen takia puolitiehen.

minä haluaisin elää tänään.
ja joo, jotain asioita saan odottaa: tottakai venaan että kämppä valmistuu ja kesä tulee, normaalnju.
mutta pääni sisäinen demoni käsikirjoittaa seuraavan vuoden ja sitä seuraavan, ei haaveile lomista ja matkoista eikä ymmärrä nauttia siitä, että kaikki mitä teen on kuitenkin itse valitsemaani ja haluamaani, kivaa, vaan tylyttää tylyttää tylyttää

ja kun demoni vetää ylikierroksille on pakko pysäyttää tahti hetkeksi kokonaan, kun se käskyttää kymmentuntisia päiviä minä menen peiton alle piiloon
en tanssi sen pillin mukaan.

huomisen ainoa luento on peruttu. en laita kelloa soimaan (shh! ettei demoni herää.) käyn koiran kanssa lenkillä, luen rauhassa lehden. otan uteliaisuuttani koneen esiin, unohdan tulokset ovarit palkan
leikin vapaapäivää
ja tajuan, että kun saan tehdä ihan mitä vaan
en malta olla menemättä webct:lle.
kun en katso kelloa
saatan uppoutua kymmeneksi tunniksi.

mutta silloin päässä ei tylytä demoni tekemässä elämästä suoritettavaa velvollisuutta.
vaan flow-keiju saa tämän päivän olemaan ihan kaikki.
juuri nyt.
sillä ainoa mikä on varmaa on, että minä elän nyt. juuri nyt.
huominen on lahja, jos ei sentään yllätys.