siinä sinä olit oikeassa
että minä olin kärähtämäisilläni. burn outissa en.
jep, minä olin revetä atomeiksi. enpähän revennyt.
mutta niin siinä helposti käy kaoottisen sirpale-elämän keskellä.

intiassa minä koin lapsellisen oivalluksen: yhdellä ihmisellä tulisi olla yksi työ.
yhdellä ihmisellä tulisi olla yksi eheä elämä. ja niin niin, tiedän, viiskytluku meni jo.
mutta minä väsyin uuvuin lähes pirstaloiduin
takoessani kuumaa rautaa joka puolelta ympäriltäni, suorittaessani suorittamasta päästyänikin.
se alkoi syödä minua sisältä mutta minuahan ei syödä, minä olen ravintoketjun huipulla saatana.

silti edelleenkin koen käsittämätöntä uupumusta pienten asioiden edessä.
sellaisten, joita kykenin ennen hoitamaan kymmeniä päivässä.
enää en jaksaisi hoitaa yhden ainokaistakaan asiaa.
jaksan kyllä tehdä: kirjoittaa, lukea, laulaa, joogata, tanssia, you name it.
mutta en säätää kaikkea sälää siitä ympäriltä.

mutta katsotaan. katsotaan,
kuinka onnistun pitämään itseni ulkona oravanpyörästä.
juuri nyt elän tätä kevättä, järjestän ensi kesää, kaavailen ensi syksyä. en enempää.
tammikuun alussa minä lennän aasiaan
ja tämä loppuvuosi täällä näyttää sen, onko lippu yhden- vaiko kahdensuuntainen.