kai se alkoi terapiasta. siitä valtavasta pettymyksestä, ettei psykiatri voisikaan parantaa minua. että sitä en voisi ulkoistaa, että se minun olisi itse käytävä läpi. ja hän voisi vain kysyä kysymyksiä, ehkä vihjaista tienviitoista: oletko kulkenut tätä polkua, käypa tuolla katselemassa...

se oli se neljäs, josta oli jotain hyötyä.

ensimmäisen luona kävin vain kerran, hän kun oli tunnissa valmis näkemään kaikkien ongelmieni syyn. avioerolapsi, voi voi; ehkä hieman yksioikoista.

toinen oli psykoanalysti eika lainkaan niin lysti kuin nimestä voisi päätella: kerta toisensa jälkeen minä häpeästä välittämätta revin haavani ammolleen ja hajoilin, mutta jakkupukutäti se vain katseli minua etäältä silmälasiensa takaa ja kirjoitti jotakin vihkoonsa; oliko se ihminen ollenkaan vai sittenkin vain valkoinen seinä.  

kolmas oli oma oikkuni; jostain olin saanut päähäni, että juuri hypnoosin avulla löytäisin alitajunnastani jotkin tukahdetut syyt ja kaikki selviäisi. vanha setä poltti konjakkipiipputupakkaa tummassa kirjastoisessa työhuonessaan ja voi kuinka helppo siihen oli luottaa, sellaiseen ääneen että haluaa vain vaipua ja antaa toisen johdatella unen ja valveen rajamaille. ja uniin mina uskon, ne tarjoavat monia oivalluksia, mutta hypnoosi, enpä tiedä; emme me ainakaan päässeet kovin pitkälle.

vihdoin se neljäs oli minulle ihminen. me keskustelimme ja hänkin kertoi omasta elämästään, syntyi luottamuksellinen ilmapiiri, ja mystiikan tilalla oli luontevaa järkevää tunteikasta keskustelua. ja minä löysin avaimia! vuosien varrella minä avasin lukkoja kunnes jossakin vaihessa huomasin että mitäköhän vielä täältä haen, eikö minun pääni alakin olla jo aika kunnossa.

niinpä me lopetimme ja hän pyysi minua lähettamään tekstejäni kun niitä julkaistaan, ja minä lupasin, mutta vielä en lupaustani ole saattanut lunastaa.

joten kyllä: minun kirjoittamiseni on minun omaa terapiaani mutta hv j-p, kyllä sitä terapiaakin tarvitaan ja ehkei se ole taidetta mutta ainakin se olen minä ja sen verran narsisti olenkin että tiedän jo sen olevan kiinnostavaa.

olen kyllä miettinyt paljon, vieläkä voisin saada jotain irti terapiasta. mutta enpä usko. minä osaan jo tunnistaa tippumisen merkit, kuin huonon tripin minä tunnistan ennalta sairaat ajatuskulut ja osaan iskeä jarrut pohjaan. minä olen oppinut sanan itsesuojeluvaisto ja sen, milloin sitä on syytä käyttää. enää minä en anna itseni vajota katatoniseen masennukseen saakka.

onhan liikaa pyydetty, etta terapia tekisi minut onnelliseksi. se voi vain tehda minut terveeksi, ja tämä terveyden aste on juuri niin terve kuin minä haluan olla. enempi menisi liikaa pinkin puolelle.

ja niin, niin minusta tuli kertakaikkisen häpeämätön ihminen. ota tai jätä; ja lopulta aika sama, sillä jo tämä rakennettu itserakkauteni riittää hyvin pitkälle.